Kuorolaisia laulamassa

SOTKAMON KIRKKOKUORO R.Y.

Sotkamon Kirkkokuoro on toiminut ensin Sotkamon Sekakuoro r.y.-nimisenä kuorona, yhdistys on perustettu 11.03.1941 ja sille hyväksytty säännöt. Mukana on ollut 20 laulukuoroon kuuluvaa henkilöä. Liittymismaksu on ollut 10mk ja vuosimaksu on ollut 10mk.

Kuoron johtajaksi on valittu Antti Silvennoinen. Sota-aika vaikutti lamaannuttavasti kuoron toimintaan. -41-46 vuosina kuorossa on ollut molemmin puolin 20:ntä laulajia. Seuraavina vuosina kuorossa on ollut vaihtelevasti 25-64 laulajaa. Tällä hetkellä on kirjoilla

33 kuorolaista.

Kuoro on toiminut Sekakuoro-Kirkkokuorona usean vuoden ajan, kunnes 27.03.1962 on rekisteröity nimellä Sotkamon Kirkkokuoro r.y. Samalla kuoro on hyväksytty Suomen Kirkkomusiikkiliitto r.y.:n jäseneksi.

 

Kuorolla on ollut useta johtajia tänä aikana ensimmäinen Antti Silvennoinen, viimeaikaisia johtajia mm. Eero Viitaniemi, Heli Nieminen, Risto Vähäsarja, Pekka Partanen ja nykyinen johtaja Aliisa Lukkari-Syrjäniemi.

 

Kuoro on osallistunut Valtakunnallisiin Kirkkomusiikkijuhliin eri puolilla Suomea, on tehty yhteistyötä paikallisella tasolla muiden Sotkamon kuorojen kanssa järjestämällä yhteiskonsertteja hyvien asioiden puolesta, käyty vierailuilla muilla paikkakunnilla osallistuen Jumalanpalveluksiin ja konsertoiden. Kainuu Helsingissä olimme mukana Tuomiokirkon Messussa ja lauloimme riemumielin Vexi Salmen sanoittaman Sotkamo-Kantaatin Temppeliaukion Kirkossa. Sotkamon Herättäjäjuhlilla osallistuimme avustamalla seuroissasekä esitimme Kirkossa Juhla Taivas alla-kantaatin. Nämä reissut luovat kuorolaisten keskuuteen yhtenäisyyttä, aina on ollut mukavaa tehdä yhdessä.

Sotkamon Kirkkokuoro r.y.:llä on 80v juhla tulossa 2021.

 

LAULAJAT TARVITSEVAT USKOA, TOIVOA,

RAKKAUTTA JA ARMOA ENITEN SILLOIN,

KUN HYVÄSTÄ YRITYKSESTÄ HUOLIMATTA

ESITYS EI ONNISTU.