Kirjoja rivissä.

Laulakaa Herralle

Opettakaa ja neuvokaa toisianne kaikella viisaudella ja laulakaa kiitollisin mielin Jumalalle psalmeja, ylistysvirsiä ja hengellisiä lauluja. Mitä teettekin, sanoin tai teoin, tehkää kaikki Herran Jeesuksen nimessä, kiittäen hänen kauttaan Jumalaa, Isäämme.  Kol. 3: 12–17
 

Musiikilla on oma keskeinen osansa seurakuntien elämässä ja toiminnassa. Sen avulla kiitetään ja ylistetään Jumalaa, Luojaamme. Musiikki on läsnä myös murheen aikana.

Seurakuntien musiikkityön lähtökohta ja toteutumispaikka on ennen kaikkea yhteinen jumalanpalvelus mukaan lukien kirkolliset toimitukset.

Ilmoittaudu vapaaehtoiseksi musisoijaksi

Osaatko laulaa tai soittaa jotakin soitinta? Haluaisitko silloin tälloin osallistua jumalanpalveluksen tekoon? Jumalanpalvelus on koko seurakunnan juhla, joten kutsun sinua osallistumaan. Jos innostuit, ota yhteyttä kanttoriin.

Kuorot

Kuorot vastaavat omalta osaltaan seurakunnan musiikkielämästä. Musiikin kautta kuorot palvelevat jumalanpalveluksissa ja eri tilaisuuksissa. Uusia laulajia otetaan mielellään mukaan kuorotoimintaan. Sotkamon seurakunnassa on vireä kirkkokuoro, joka laulaa neliäänisesti. Harjoitukset ovat torstaisin klo 17 seurakuntatalolla. Sotkamossa toimii myös Kansalaisopiston kuoroja ja yksityisiä kuoroja, jotka osallistuvat jumalanpalveluselämään vuorollaan.

Konsertit

Konsertteja järjestetään yhteistyössä sekä paikallisten että vierailevien esiintyjien kanssa. Tarkemmat tiedot konserteista löytyvät Tapahtumat-sivulta.





 

Sotkamon seurakunnan urut, vaaleat puuosat ja metallipillit
Sotkamon kirkon uudemmat urut (rakennettu v. 1996)