Aa: | Facebook Email Print
Etusivu Herättäjäjuhlat Toiminta Lapset ja nuoret Toimitukset Hallinto Kiinteistöt Nettipappi Palaute Yhteystiedot ________________________________________________________________________________________________________

Kirkkoherranvirasto

Salmelantien varrella sijaitseva kirkkoherranvirasto on otettu käyttöön joulun alla vuonna 1962. Vanha pappila oli tullut 1950-luvun loppuun tultaessa kunnoltaan tiensä päähän. Kun samaan aikaan oli syntynyt tarve saada parempia virasto- ja arkistotiloja sekä asuntoja seurakuntaan palkatulle lisähenkilöstölle, oli vanha pääpappila päätetty purkaa uusien rakennuksien tieltä. Uuteen rakennusryhmään kuuluivat kirkkoherranviraston lisäksi kirkkoherranpappilan, kanttorin virka-asunnon ja virallisen apulaisen sekä suntion ja seurakuntasisarten asunnot. Vanhan pappilan ajalta on pihamaalla edelleen jäljellä holvattu kivikellari.

Kajaanilaisen arkkitehti Osmo Sillmanin suunnittelemat vaaleat ja matalat rakennukset eivät aluksi miellyttäneet harjakattoisiin rakennuksiin tottuneita sotkamolaisia, joten ne saivat lempinimen "lättänä". Vuonna 1968 rakennusryhmään valmistui asuinrakennus, kappalaisen pappila, joka purettiin syksyllä 2003. Vuonna 1977 virastorakennusta ryhdyttiin laajentamaan siten, että uuteen osaan tulivat nykyinen kirkkoherranvirasto kellaritiloineen, taloustoimisto, työhuone kirkkoherralle ja vastaanottohuone seurakuntasisarelle. Viimeisin viraston laajennus ja saneeraus toteutettiin vuosina 2005-2006, jolloin mm. taloustoimisto siirtyi nykyiselle paikalleen.